torstai 25. syyskuuta 2014

Chiapudding

Olen jo pitkään katsellut Instagramissa kuvia chiapuddingista. Instagramin uhrina sain vihdoin itsekin kokeiltua sitä. Hieman epäuskoisena sen makuun, yritin etsiä sellaisen reseptin mikä olisi ehkä hieman makeaan menevä. Niinpä löysinkin kokeilinkin näin ensimmäisellä kerralla suklaachiapuddingia. Valmistusvaiheessa hieman epäilin taas oliko reseptissä oleva kaakaon määrä hieman suuri, mutta päätin kuitenkin kokeilla.

Suklaachia-pudding
(pahoittelen huonoa kuvaa)
Suklaachia-pudding

1,5 dl mantelimaitoa
2 rkl chia-siemeniä
2 tl kaakaoa
1/4 tl vaniljasokeria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita yöksi jääkaappiin.
Seosta kannattaa sekoittaa muutaman kerran ensimmäisen
puolen tunnin aikana, ettei sinne jäisi paakkuja.

Päälle raastoin hieman valkosuklaata.

Olin positiivisesti yllättynyt makuun, eikä kaakaoakaan ollut liikaa. Enimmäkseen pudding maistui suklaamannapuurolle. Suosittelen!

T

tiistai 16. syyskuuta 2014

Aamu

Pääsimme vihdoin muuttamaan viime viikonloppuna. Taloltamme on merimaisema kolmena vuodenaikana, eli kaikkina muina paitsi kesällä kun lehdet on puissa. Koska meri tosiaan on niin lähellä, suuntasin eilen koiramme kanssa meren rannalle aamulenkille.

Olen löytänyt kotiin! <3
T

tiistai 2. syyskuuta 2014

Let´s wok!

Löysin muutama vuosi sitten loistavan wok-reseptin, jota on usein tullut tehtyä. Nyt kiireisen kesän vuoksi ruoanlaitto on valitettavasti jäänyt vähän vähemmälle, kuten jo aikaisemminkin kerroin. Tai ainakin ruuista on usein tehty ns. kevennetty versio eli kaikkia ei ole itse pilkottu tuoreista raaka-aineista. Myös kesäinen karppaus toi oman haasteensa. Terveellistä ruokaa ja nopeasti! Onko sellaista?

Löysin muutama vuosi sitten loistavan wok-reseptin. Siihen kumminkin tulee nuudelia, eli hiilareita, ja se melko hidas valmistaa. Eräänä päivänä kaupassa ehdotin, että kokeilemme samaa wokkia hieman nopeampana versiona. Yllättäen tämä toimikin oikein loistavasti! Eli tässä tämä yksinkertaisuudessaan.

Pika-wok
1 pussi valmis wok-pakastepussi
Liha / Kanasuikaletta
2 rkl kookosöljyä
Ripaus suolaa
2 rkl steviaa / sokeria
Pieni loraus seesamiöljyä

Paista suikaleet kookosöljyssä. Mausta suolalla ja sokerilla / stevialla.
(Sokeri / stevia vain jos käytät lihasuikaleita)
Lisää joukkoon wok-pakastepussi ja kypsennä pussin ohjeiden mukaan.
Lisää lopuksi

Wok-aineksia
Seesamiöljyä riittää erittäin pieni loraus, 1-2 tl.
Itse tykkään enemmän lihasuikaleista, koska kana tahtoo aina olla hieman kuivaa. Wokkia on helppo muunnella erilaisilla wok-pakasteilla. Lopuksi lisättävä seesamiöljy tuo mukavan itämaisen lisän ruokaan.

Nyt vaan kaikki wokkailemaan!

T