keskiviikko 17. elokuuta 2016

Lihaskunto

Olen tässä viime viikkoina ilmeisesti ollut niin hurmoksessa tuon juoksun suhteen että olen lähes unohtanut kaiken muun treenauksen. Kävin viime viikon lauantaina juoksemassa 16,1km ja loppulenkistä huomasin että kestävyyttä kyllä riittää mutta jalan lihakset alkaa väsyä pidemmillä lenkeillä ensimmäisenä.

Espoon rantamaraton lähestyy
Seuraavana juoksutavoitteena on Espoossa juostava rantamaraton ja siellä puolikas. Juoksuun on aikaa tällä hetkellä noin kuukausi. Kuukausi on todella lyhyt aika yrittää edes kasvattaa mitään lihaksia mutta jalkalihakset otetaan silti nyt työnalle. Kävinkin heti maanantaina salilla ottamassa vähän jalkalihaksia ja onnettomassa kunnossahan ne kieltämättä ovat. No mutta tästä on onneksi vaan yksi suunta, ylöspäin!

T

torstai 11. elokuuta 2016

Core

Olen synnytyksen jälkeen lähtenyt treeniin vähän enemmän "fiilispohjalta". Treenit tietysti enimmäkseen tähtäävät ensi vuoden Tukholma-maratonia mutta pelkän juoksemisen sijaan olen käynyt nyt myös jonkin verran pyöräilemässä ja yritän tehdä enemmän lihaskuntoa kuin aikaisempina vuosina.

Erityisen huomion ovat saaneet keskivartalon lihakset. Minulla on todettu selkärankareuman sukulaissairaus ja parasta lääkettä sille on liikunta. Erityisesti keskivartalon vahvat lihakset auttavat pitämään kivut poissa. Pyrin tekemään core-treenejä 2-3 kertaa viikossa esimerkiksi juoksulenkin päätteeksi.

Vatsoja juoksulenkin päälle
Inspiraatiota erilaisiin vatsalihasliikkeisiin haen enimmäkseen Instagramista. Etsin sieltä hyvän muutaman liikkeen harjoituksen. Yleensä teen noin 4-5 erilaista liikettä, 3x10 toistoilla. Aikaa minulla tähän menee n 15 min.

T