perjantai 15. elokuuta 2014

Motivaatiota etsimässä

Elämässäni on tapahtunut paljon muutoksia viimeisen puolen vuoden aikana. Valmistuin ammattikorkekoulusta, sain vakituisen työpaikan, ostimme uuden isomman asunnon ja juhlimme häitämme pari viikkoa sitten. Kaikki ovat olleet siis ennen kaikkea mukavia muutoksia. Tähän mennessä kaikki on mennyt oikein hyvin, koska ei ole ollut hirveästi aikaa miettiä ja pohtia kaikkea tapahtunutta. Nyt kuitenkin häiden jälkeen on ollut enemmän aikaa pohtia ja tajuta muutosten merkityksiä.

Tähän mennessä lähes jokainen elämäni viime vuosien syksy on tarkoittanut kesätöiden loppumista ja koulun alkamista. Tänä syksynä "kesätyöt" jatkuvat ja koulukaan ei ole enää alkamassa. Pääasiassa tämä on kyllä mielestäni erittäin mukava muutos, mutta välillä tulee myös sellainen haikea fiilis kun miettii että eräs vaihe elämässäni on nyt kokonaan ohi. Aikuisuus voi nyt alkaa.

Toinen outo muutos tässä syksyssä on se että olen jo useiden vuosien ajan treenaamisellani ja terveellisillä elämäntavoillani tähdännyt osittain siihen että halua näyttää täydelliseltä päivänä jolloin menen naimisiin. Ei se tietenkään ole mikään yksi ja ainoa päätavoite koskaan ollut mutta nyt on jotenkin vaikea ajatella että tälläistä tavoitetta ei enää ole ja erityisesti terveellisten elämäntavoitteiden tähtäimessä on "ainoastaan" parempi elämänlaatu. Itselleni se kuulostaa jotenkin hyvin epämääräiseltä tavoitteelta. Kaipaisinkin elämääni jotain konkreettisempaa tällä hetkellä. Treenaamisen suhteen ei tällästä motivaatiohukkaa toisaalta ole koska aina voi etsiä jonkun tapahtuman jota varten treenaa.

Haikeana olen katsellut viime syksyn kuvia puhelimesta, jolloin oli kauhea draivi päällä niin treenaamisen kuin syömisienkin suhteen. Toisaalta odotan tulevaa syksyä, muuttoa yms. Toivottavasti löytäisin samanlaisen draivin myös tälle syksylle, uusilla mausteilla höystettynä.

Viime päivinä on ollut ihania syksyisiä aamuja.

Viimeisiä aamulenkkejä koiran kanssa näissä maisemissa.
Mukavaa syksyn alkua kaikille!

T

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti